Keke Hoffrenin tuhkien sirottelu Lemmenjoen tuntureille 2018

Kuvissa kerrotaan Keken tuhkien saattaminen Jäkäläpään kultamaille. Aluksi nähdään enemmän sitä saattojoukkoa, jossa Keken lapsista kaksi vanhinta, toisen lapset ja yhden puoliso sekä Keken veli Aaretti (Arto) kantavat tuhkia ensin Njurkalahdesta Lemmenjokivartta pitkin, sitten väliyön (Mattit Ravadas) jälkeen uutta kultareittiä kirjastolle ja siitä edelleen Turkan Pekan saunan kohdille. Keken nuorimmat lapset, puolisot ja näiden kaikki lapset – nuorin vasta alle 3 kuukautta – tulivat puolestaan veneellä Njurkalahdesta Kultahaminaan, josta sitten kaivajat auttoivat nuorimmat ja heidän saattajansa mönkijöillä Jäkäläpäälle. Myös muita kaivajia omaisineen saapui paikalle. Turkan saunalta tämä yhdistynyt saattokulkue eteni sitten Jäkäläpäälle sellaista reittiäpitkin, jota Kekekin on kulkenut. Tuhka sirpteltiin siten, että lapset ikäjärjestyksessä, nuorimman sylissä lastenlasten edustaja aloittivat ja aaretti lopetti. Pidettiin lyhyt hiljainen hetki ja kaunis tilaisuus oli ohi. Illaksi omaiset palasivat Njurkalahteen muistoillalliselle. Ylläolevassa kuvassa Keken pohjoisen ympyrä sulkeutuu omalla tavallaan, sillä ilmavoimien Lapinmaja – säätiön kämpältä avautuva maisema Joenkieliselle saatteli hänet työelämän kautta kultamieheksi ja vapaaksi kulkijaksi ja vihdoin, Arto veljen sirotteluhetken huudahduksen siivittämänä – vapauteen. Kuvat Marko Happo, Jari Hoffren ja Kari Huttunen.

17.9.2018|