Equinox800

Keskustelua metallinilmaisimien käytöstä
matson1
Viestit: 219
Liittynyt: 14 Syys 2017, 15:11

Re: Equinox800

Viesti Kirjoittaja matson1 » 26 Elo 2019, 20:49

Hei hardyman kävitkö lapissa ja pääsikö ecuanox tosi toimiin.

Hardyman
Viestit: 156
Liittynyt: 30 Elo 2017, 12:18

Re: Equinox800

Viesti Kirjoittaja Hardyman » 26 Elo 2019, 23:20

Tiedä niistä "tositoimista" mutta hyvä reissu kuitenkin.

Tuli oleskeltua Rönkön nelosilla, kun se on paikkana ihan kelvollinen, siis hyvä sauna, ojassa riittää vettä ja tie ajettavassa kunnossa. Seurassakaan ei ollut valittamista, päinvastoin, meitä oli siellä kolme, joilla oli aseena Equinox800 ja yhdellä Minelabin 4500. Pientä palaveria siinä pidettiin ja opeteltiin laitteiden virittämistä ja yleistä etsintää maastossa.

Sotaromuja siellä oli maastossa aivan kiitettävästi, enkä muuten käynyt etsimen kanssa edes omalla montullani, kuin kerran, tai kaksi? Helle oli taas paikalla, siis n. +30 astetta, eikä siinä huvittanut edes kaivaa, vaikka etsin antoi toisinaan ihan kelvollisia signaaleita. Tuo kohteen määrittely, saattaisi olla vielä sellainen; palstalla käsiteltävä aihe?

Massakin on vielä vaskaamatta! joten tuloksistakaan ei kannattane kirjoittaa yhtikäs mitään?

Hardyman
Viestit: 156
Liittynyt: 30 Elo 2017, 12:18

Re: Equinox800

Viesti Kirjoittaja Hardyman » 30 Elo 2019, 14:08

Kohdesuojaus!

Kaikki rautapitoiset kohteet, tuottavat sekä "raudan" - ja "ei-raudan" signaalit. Jos kohde on "ei - rautaa" mutta maaperässä on rautaa, niin tämäkin yhdistelmä tuottaa samoin 2 signaalia. Tätä signaalien yhteisvaikutusta ja sen ilmaisemista, säädetään Recovery Speed- ja IRON BIAS säädöillä. Silloin taajuusvalinta pitää olla "multi".

Kohdesuojauksessa, pienet/alhaiset ID-arvot muuttuvat, kun kohteilla on eri ID-arvot ja ne ovat lähellä toisiaan, varsinkin, jos toinen kohteista on rautaa, jolloin sen ID-arvo on miinuspuolella. Silloin kohdesuojaus vetää pienen 0,1 g:n kultahipun ( id 2 ) arvon miinuspulelle mutta paljonko, sen määrää raudan määrä? Pieni n. 1":n naula, jonka ID arvo on -3 , vetää kullan Id:n arvoon -1 , jos kohteiden väli on < 2 cm Tämä riippuu kyllä kohteiden koosta ja niiden välisestä etäisyydestä? Säätö ilmaisuun tapahtuu IRON BIAS -säädöllä.

Mitään ongelmaa ei ole, jos kaikkien kohteiden ID:t ovat positiivisia, vaikka silloinkin kohdesuojaus toimii mutta se korottaa yhteisarvoa, joskus jopa paljon?

Recovery Speed on kuitenkin säädettävä niin, että kela erottelee kohteet, jotka ovat alle 3 cm:n etäisyydellä toisistaan ja niin, että etsimen ohjelmalla on aikaa laskea ja tunnistaa pieni kultahippu. Koska Recovery Speed on myös maasuodatin, sitä ei voi säätää liian suureen arvoon, koska silloin syödään syvyyttä, eikä kone tunnista enää edes hippua. Sopiva paluunopeus on 3 tai 4, riippuen vähän käytetetystä kelasta? 3 on hyvä arvo 6":n kelalle.
Tosin tässä jonkinverran ratkaisee myös " pyyhkäisynopeus"?

Oletuksena rauta on suodatettu -9 - (-3), etsintämoodi kulta2 , herkkyys 21 ja Threshold 12 . Kaikki muutkin säädöt on tehtävä huolella, kuten Emi ja maatasapaino, vaikka maatasapaino ei ole todellinen vaan mielestäni suhteellinen? Automaattinen seuranta kannattaa ottaa pois!

Tässä kokeessa rauta oli n. 1":n rautanaula (id -3) ja hippu 0,1g (id 2) ja toinen hippu 0,03g (id1) molemmilla kohdesuojaus putosi ID-arvoon -1, etäisyyksien ollessa n. 1 - 2 cm paluunopeuden tuli olla arvossa 3 . IRON BIAS (FE) säädöllä haettiin kohteen tunnistussignaali.
Kun kohteiden väli oli vajaa 2 cm oli FE asetettava arvoon 2 kun hippu oli 0,1g ja arvoon 1 jos hippu 0,03g tai pienempi. Ilmaistu kohdesuojauksen ID-arvo oli näissä -1 . Jos kohteet ovat 4 cm:n etäisyydellä toisitaan, laite antaa molemmille kohteille puhtaan ID-arvon.
Jos IRON BIAS oli 3 tai suurempi, ei laite tunnistanut kohteita, ei kumpaakaan, siis kultaa taikka rautaa.

All- metalli tilassa laite tunnistaa kohdesuojauksen, ID-arvolla -1 , paluunopeuskin voi olla suurempi.

Kaikkia mahdollisia yhdistelmiä en todellakaan kokeillut, koska halusin vain tutkia sitä, miten IRON BIAS toimii ja mihin sillä voi vaikuttaa? Paljon jäi vieläkin kokeilematta mutta toivottavasti tästäkin on vähän apua, kun miettii sitä, että mihin tätäkin säätöä tarvitaan?

Hardyman
Viestit: 156
Liittynyt: 30 Elo 2017, 12:18

Re: Equinox800

Viesti Kirjoittaja Hardyman » 01 Syys 2019, 19:08

Etsinnässä löydetyn kohteen määrittäminen, sekä mahdollinen tarkastaminen!

Kannattaa kuitenkin rajata sitä, mitä etsii ja valita alueeseen sopiva hakumoodi? Heti kaikki ja yhdellä pyyhkäisyllä ei vain onnistu!

Kun kohdealue on valittu ja löydetty siihen, etsintään sopiva hakumoodi, alkaa etsimen virittäminen /säätäminen niin, että kohteesta saisi mahdollisimman puhtaan ID-signaalin!
Tuloksen varmistamiseksi kannattaa kuitenkin tallentaa " käyttäjäprofiiliin" oma erityinen vertailusignaali, jolla tietyissä olosuhteissa pystyy varmistamaan kohteen aitouden? Siihen kannattaa tallentaa yksittäistaajuudella oleva muokattu ohjelma, jos käytät etsintään "multi" taajuutta? Tallennuspaikka löytyy siitä näytön oikealta sivulta, se alempi painike.

Oma asetus hakuprofiiliin;
Hakumoodi Puisto 2 , jolloin etsin käyttää puisto2:n algoritmia.
Taajuus 10 kHz
Threshold 10 , kuulet hylätyt kohteet, jos käytät lovisuodatusta?
Äänimaailma 5 ääntä, jossa Tone Breakilla tunnistat alueiden päätepisteet.
Lovisuodatus kannattaa asettaa jo siihen perushakuun, jos alueella on runsas roskaisuus tietyille ID-arvoille? Suodatuksen voi asettaa myös tähän; omaprofiiliin.

Muuta säätöä.
Suodata rauta, ellet etsi rautaa?
Äänimaailma kannattaa säätää selkeästi erottelevaksi; voimakkuudeltaan, sekä sävyiltään. Siinä kannattaa painottaa sitä sektoria, johon etsintää on keskittänyt!

Signaalin tarkastus!

Saat hyvän mutta alhaisen ID-signaalin, jonka arvo on 1 - 3 .
Tarkasta kohde; Pumppaamalla kelalla kohteen yli, jos ID muuttuu, tai katoaa...Älä kaiva!
Jos taas ID pysyy vakiona....Kaiva!

All Metall tilassa; Pumppaa kelalla kohteen yli, jos ID menee miinukselle...Älä kaiva.
Jos ID pysyy lähes samana...Kaiva!

Kruunukorkki on helpompi tarkastaa, koska etsin antaa "multi" taajuudella ID-arvon 14 - 17 mutta kun vaihdat yksittäiseen taajuuteen, hyppää arvo lukemiin 20 - 24 tai jopa ID 27 ? Tähän tilanteeseen kannattaa käyttää sitä " käyttäjän profiilia " , moodin vaihto käy helposti.

Muutamia ID-arvoja kannattaa opetella muistamaan, ettei kentällä pety, vaikka ID olisi kuinka puhdas ja hyväksytyllä alueella.
Alkon kierrekorkki id 21 eikä muutu, vaikka ohjelmaa vaihtaisi.
Al-klipsi id 16
Messinkihylsy id 16 - 17
Vanhat hopearahat id 24 - 27
Isot vanhat kuparikolikot id 33 - 35
Euro-kolikot kannattaa myös tarkastaa..? ja
Tinapaperi tulee kulta-alueelle, joka sekin pitää huomioida

Lisää testejä olisi vielä tehtävä mutta miten ne tekisi, kun ei oikein tiedä, mihin Eqinox pystyy? tai missä tulee rajat vastaa?

Hardyman
Viestit: 156
Liittynyt: 30 Elo 2017, 12:18

Re: Equinox800

Viesti Kirjoittaja Hardyman » 25 Syys 2019, 17:48

Minelab tarjoaa päivitystä Equinox- etsimeen; versio 2.0.1 !

Joten päivitin omani. ... Mitäkö hyötyä? No ei aavistustakaan mutta etsin toimii päälisinpuolin, kuten aikaisemminkin. Tottakai olen jo testaillut päivityksen aiheuttamia muutoksia mutta mitään erikoisen merkityksellistä en toiminnassa huomannut. Tosin tiedän, että muutoksia olisi raudan havaisemisessa?...mutta mitä muuta?..no sen näkee sitten, kun selviää, mitä on muutettu? Kaipa Minelab tiedottaa muutoksista, vaikka Equinox fooruminsa kautta? Pitää vain seurailla kv. sivustoja ja sitten testailla, mikäli on aihetta?

Paluu edelliseen ohjelmaversioon on aina mahdollista, joten mitään peruuttamatonta tuskin on tapahtunut?

Jos ja kun päivitätte, niin F-secure ei välttämättä anna lupaa, eikä anna avata ohjelmaa? mutta avaamalla secure, niin sieltä löytyy kohta, josta voidaan "sallia" tämä päivitysohjelma! Kunhan muistatte, että kela on kiinni etsimessä ja etsin päällä. Ohjelma pyytää kytkemään etsimen kaapelin tietokoneen porttiin. Ohjelma tarkastaa koneesi ja ehdottaa päivitystä 2.0.1, jos hyväksyt, niin paina INSTALL..... Lopuksi painat QUIT ... Ei ongelmia!

Hardyman
Viestit: 156
Liittynyt: 30 Elo 2017, 12:18

Re: Equinox800

Viesti Kirjoittaja Hardyman » 25 Syys 2019, 20:29

Mikäli olet päivittämässä, niin lataa samalla uusi manuaali!

Päivitys siis vaikuttaa "Iron Bias" säätöön, eli se vanhempi on FE ja uusi F2 . Vaihto näiden välillä; ..asetuksista kierrätetään, sinne viimeiseen ikoniin ja sitten pidetään " asetukset nappia alhaalla n. 2s , jolloin Iron Bias on valittu ja FE näkyy näytöllä, nyt kun painat " hyväksy ja hylkää painiketta (v/×) tulee näytölle F2 , käytössäsi on uusi päivitys! Näiden välillä voi vapaasti vaihdella, maaston tai kohteen mukaan.

Muista poistaa se alaviiva, painalla 2s "asetukset" ja pin pointilla pois asetuksista, ennen kuin jatkat maastossa!

Miten tämä vaikuttaa esim. kohdesuojaukseen kullan osalta, niin sitä pitää ajan kanssa tutkia.

Hardyman
Viestit: 156
Liittynyt: 30 Elo 2017, 12:18

Re: Equinox800

Viesti Kirjoittaja Hardyman » 15 Loka 2019, 13:22

Havaintoja etsimen toiminnan muutoksista, uuden 2,0,1 (MUU) päivityksen jälkeen.

Ensin, pientä kertausta!
Joskus, jos koko suku on räplännyt etsintä, saattaa olla syytä palauttaa etsin aluksi "tehdasasetuksiin" ja vasta sitten, aloittaa ns. puhtaalta pöydältä.

Kaikki alkuvalmistelut tulee tehdä huolella, kuten "hälyn poisto" joka tehdään niin, että kela on irti maasta, joko automaattisesti, tai manuaalisesti? Samoin maa-tasapaino, joka tehdään reippaasti pumpaten, ylös -> alas sen voi, hankalassa maastossa, tehdä myös sivuttaisliikkeellä? Varsinkin jos kelan alla on jokapaikassa "kohteita" ja tasapainoa tehdessä, kelan alla on lähes aina (maa +kohde) .

Tarvittavia säätöjä ja valintoja on useita mutta ensimmäinen harkinnan paikka on äänimäärä, siis montako ääntä tarvitaan tunnistamaan eri kohteita, niin että ne erottuvat selvästi toisistaan! Vaihtoehtoja säädöille löytyy aivan riittävästi, itse käytän pääasiassa viittä ääntä mutta toisinaan myös 50 on käytössä. Mitä milloinkin?

Toinen valintapaikka on "recovery speed". Tämä valinta erottaa pyyhkäisylinjalla kohteet toisistaan, arvoilla 3 tai 4 pystyy etsimään pieniä koruja ja kolikoita. Roskaisessa maassa kannattaa arvoksi asettaa 5 tai 6 mutta mikäli etsii aivan pinnalta, niin käytettävissä on vielä arvo 7 tai 8 . Nämä ovat käytössä, vaikka IRON BIAS olisi FE .

Kultatilassa "recovery speed" arvo voi olla 2 - 3 IRON BIAS 0 - 2 (FE) ja 0 - 4 ( F2 ). Nämä arvot, ovat siis pienille hipuille 0,03 g - 0,1 g .

Kolmas harkinnanpaikka on sitten IRON BIAS , joka ohentaa kohteen peittona olevaa rautaa! tai muuttaa kohteen ja raudan suhdetta molempiin suuntiin. Uudella päivityksellä Iron Bias (F2), voidaan raudan suhdetta muuttaa karkeammalla valinnalla 0:sta -> 9 , jolloin vanhan FE:n arvot jäävät F2:ssa arvojen 4 ja 6 väliin. FE on tavallaan tuon välin hienosäätö. Nollat eivät ole aseikoilla samanarvoisia. Kruunukorkki, joka antaa ID-arvon 16 - 17 putoaa miinukselle, jos IRON BIAS F2 arvo on 6 tai 7 , paluunopeus 3 tai 4, herkkyys 22 - 24 , tila; All metall ja taajuus multi. Esim. Puisto 2, Iron Bias F2 arvo 6 antaa korkille ID-arvon 16/17 sekä hyvän äänen, joka ei ole rautaa, F2 arvo 7 niin ääni hajoaa mutta ID on vielä osittain plussalla ( ID 11 ja -1,-2,-3). Arvoilla 8 ja 9 ovat kohdetunnukset selvästi raudalla; ID -5 . Toisenlainen korkki antoi id arvoksi -5 jo Iron Bias F2-arvolla 7 .

Suoritin testejä pääasiassa Puisto 1 ja Puisto 2 hakuohjelmilla ja erilaisilla yhditelmillä mutta aivan varmasti, paljon jäi kokeilematta, mutta kolikot löytyivät, olivat ne sitten pitkittäin tai poikittain pystyssä, jopa 4-6" syvällä, ei ongelmia. Tuli nyt sitten testattua tuota All metall-tilaa.

Näillä testeillä olen kuitenkin havainnut, että laitteen toiminta on parantunut ja monipuolistunut. Syvyyden ilmaisu on tarkentunut entisestään ja on vakaa.

Tästä voisi vielä jatkaa, kunhan opin jotain uutta ja mielenkiintoista tästä laitteesta!

Hardyman
Viestit: 156
Liittynyt: 30 Elo 2017, 12:18

Re: Equinox800

Viesti Kirjoittaja Hardyman » 29 Loka 2019, 18:12

Lovisuodattimen asettaminen!

Lovisuodattimen asettamisessa on kaksi tapaa, joista helpompi, tehdään hakutilassa, tehtyjen havaintojen mukaan!

Suoritat hakua ja etsin piippaa..ties monettako kertaa ID-arvo 14 , joka on "vetoklipsi" ja haluat poistaa nämä roskat hausta...se käy helposti... kun etsin piippaa ja näyttää ID-arvoa 14 , paina (v/x) painiketta, jolloin siihen kohtaan tulee lovi. Sekmentti jää vilkuttamaan tähän kohtaan, ja loven voi palauttaa, painamalla (v/x) uudelleen, jos tulikin virhe? Tässä tilassa ei voi käyttää + ja - painikkeita, koska niillä säädetään " herkkyyttä". Kun olet asettanut loven ID 14 ja haluat lisätä suodatusta, etsimällä esim. Alkon kierrekorkin ID 21 kun lukema on taulussa niin painat (v/x) painiketta ja sinulla on kaksi lovea. Näin toimitaan löydettyjen kohteiden kanssa mutta se palauttaminen/resetointi, tapahtuu sitten asetuksien kautta... 6. ikoni vasemmalta, jonka jälkeen pääset liikuttamaan valintaa + ja - painikkeilla ja viemällä valinnan, loven kohtaan, kuittaat sen painamalla (v/x) ja lovi on poissa. Tällä asetuksella voi tehdä koko lovisuodattimen, tai muuttaa jo olemassa olevaa suodatinta ( rauta ), jos on tarvetta?

Kun poistat kohteita, muista...mukana saattaa poistua myös kohde, jota et varsinaisesti etsi..mutta..? ID 14 saattaa olla ohut kultainen sormus ja ID 21 saattaa olla hopeoitu koru? tai vuoden 1983 .. 5Mk :n kolikko? Ääni-informaatio on tässäkin operaatiossa hemmetin tärkeä!

Jos koko etsintäprofiili on säädetty tiettyyn paikkaan ja tietynlaiseen etsintään, saatat paikkaa vaihtaessasi tarvita aivan erilaiset säädöt jolloin helpoin tapa on resetoida tämä etsintämoodi, mikäli etsit samalla hakuohjelmalla. Paina Mode painiketta n. 5 sek. tunnus "SP" näytölle. Vain paikalliset säädöt palautuvat tehdasasetuksiin. Globaalit säädöt eivät muutu. Ohjekirja kannattaa lukea ja toimia ohjeiden mukaan.

Koittakaa kestää...? Nämä aiheet loppuvat aikanaan enää tuo Tone Break on käsittelemättä.

Hardyman
Viestit: 156
Liittynyt: 30 Elo 2017, 12:18

Re: Equinox800

Viesti Kirjoittaja Hardyman » 02 Marras 2019, 19:53

Tone Break säätö!

Tämä on näistä asetuksista vaikein, tai ainakin sen hahmottaminen on erittäin työlästä! koska kaikki säädöt tehdään oman mieltymyksen mukaisesti mutta miten ne tehdään niin, että niissä olisi joku looginen syy, tai toiminta?

Olen valinnut hakumoodiksi Puisto2 , koska sen algometrit antavat mahdollisuuden etsiä sekä kolikoita, että kulta- ja hopeakoruja. Olen kuitenkin muuttanut moodin äänimäärän viideksi.

Oletuksena, etsin kunnossa ja virta päällä! Taajuus "multi", herkkyys 16 - 22 , äänen voimakkuus 18 - jotain? , kynnys asetettu 10 , vaikka ei ole pakollinen, maatasapaino voi olla vaikka 0 , sen voi sitten etsintäalueella säätää oikeaksi?

Äänimäärän säätö.
Asetukset ja sieltä 5. ikoni vasemmalta; kaijutin+2 nuottia, paina (-)painiketta, jolloin äänimääräksi tulee 5 jolloin nättö jakautuu viiteen alueeseen; t1, t2, t3, t4, ja t5 joissa on tehtaan esiasetukset, joita muutetaan tarpeen mukaan! Tulevat paremmin näkyviin kun näihin sektoreihin tehdään tarvittavia asetuksia ja säätöjä.

Äänien korkeustason määrääminen kullekin alueelle.
5. ikoni niin paina asetukset 2s ja saat viivan ikonin alle ja alue t1 näkyvillä, tähän valitse +/- painikkeilla arvoksi 6 kuittaa (v/×) painikkeella, jolloin siirryt alueelle t2 johon arvoksi 18 kuittaus samoin ja alueelle t3 myös arvo 18 . Alueelle t4 arvo 23 ja alue t5 arvo 25. Kaikilla alueilla toimitaan, kuin t1 ja t2 . Lopuksi painetaan asetuspainiketta 2s ja sitten pinpoint.

Nyt pitäisi säätää kohdeäänien vola?
3. Ikoni vasemmalta; kaijutin ja 3 kaarta , paina asetukset 2s ja saat viivan ikonin alle sekä valinta t1, aseta arvoksi 10 , kuittaus (v/×) painike ja nyt alue t2 , johon arvoksi 24 kuittaus t3:een johon arvo 24 kuittaus t4 arvo 15 ja myös t5 arvo 15 . Nämä säädöt ovat paikallisia. Lopuksi kuittaus (v/×) ja tarkastaminen. Paina (v/×) toistuvasti ja katso, että arvot ovat haluamasi? Poistu, painamalla asetukset 2s ja sitten pinpoint.
Nyt näitä voi kokeilla, jos sattuu omistamaan oikeanlaiset harjoituskohteet?

Varsinainen Tone Break säätö!

Asetuksista 6. ikoni v/× ja paina asetukset 2s, viiva ikonin alla t1 sektori vilkuttaa 0 aa , joka on sektorin päätepiste, tämä muutetaan painamalla (-) painiketta 3× nyt vilkkuu -3
t1 alue on nyt -9 - (-3) kuittaa (v/×) painikkeella, siirryt t2 alueelle -2 - 10 tämä on kultakorujen aluetta. Kuittaamalla alueelle t3 11 - 20 , jota kavennetaan, paina - painiketta 2x arvoksi tulee 18 ja alueeksi 11 - 18. Tällä alueella ovat kultaiset sormukset, kolikoita,hylsyjä ja paljon muuta. Kuittaa ja siirryt alueelle t4 arvot 19 - 30 mutta tämäkin muutetaan 2 numeroa pienemmäksi, painamalla ( - ) painiketta 2x alue on nyt 19 - 28 tälle alueelle mahtuu hopeakolikot, hopeoidut korut, kuittaa ja tarkasta kaikki sektorit, t5 alue on nyt 29 - 40 arvoa 40 ei voida muuttaa mutta tällä alueella ovat hopeakorut ja kuparikolikot v. 1908 - 1918 . Poistu oikein ja pääset hakuun!

Paluunopeus 3 - 4 ja IRON BIAS F2 arvot 2 - 4 joten suosittelen päivitystä noiden korujen vuoksi, kolikot löytyvät vanhalla FE valinnalla.
Yksittäisiä taajuuksia kannattaa myös kokeilla, maasto kun on mitä sattuu?

Perusteita säädöille
t1 on raudan alue mutta kohdesuojaus saattaa peittää heikon kullan, siksi -2 -0 on hyväksytty "ei raudaksi" senvuoksi myös Tone Break on muutettu.
t2 ja t3 ovat kulta-alueella siksi samat äänet?
t4 ja t5 ovat hopea-aluetta siksi sama vola mutta pieni ero korkeudessa?

Toivon että näistä on jotain hyötyä, kun virittelette etsimiä? Niin ja vastuu, se siirtyy lukijoille! Näitä ja tai vastaavia säätöjä kannattaa kokeilla, siinä ei menetä mitään ja aina voi palauttaa tehdasasetukset.

Hardyman
Viestit: 156
Liittynyt: 30 Elo 2017, 12:18

Re: Equinox800

Viesti Kirjoittaja Hardyman » 24 Tammi 2020, 14:44

Toinen tapa säätää äänimaailma Equinox 800 etsimelle!

Ääniasetukset tehdään niin, että valitut ääniasetukset vastaavat kulloistakin kohdetta, kun kohteina ovat; kolikot ja korut, siis käytännössä hopea ja kulta!

Käytössä nyt hakuohjelmat; " kenttä 1 " ja " kenttä 2 " jossa oletuksena 50 ääntä. Kelana 11":n vakiokela.
Valitaan ensin "kenttä 2" ja siihen taajuus [ multi ] , paluunopeus 4 ja iron bias 4 ( F2 ). sekä threshold 4 . Kaikki muutkin valmistavat säädöt on tehtävä huolellisesti kuten; GB ja Noise ! Volyymisäätö, oman mieltymyksen mukaan?

Lisäksi tarvitaan "taajuusmittaus ohjelma" kännykälle tai tabletille?

Mitataan kohteiden TID:t ja niitä vastaavat taajuudet, jotka kirjataan muistiin.

Kultasormus 2,7 g TID 11 vast.taajuus 532 Hz
Kultasormus 2,0 g TID 13 vast.taajuus 580 Hz
Kultasormus iso 8,7 g TID 16 vast.taajuus 630 Hz
Kultaketju TID 8 vast.taajuus 500 Hz
Sopiva ääni kullalle on 15 joka on 604 Hz , kulta-alue jakautuu kahtia, jolloin alempaan alueeseen T2 voidaan valita arvo 13 joka vastaa taajuutta 580Hz ja toiselle T3 tulee arvo 15 joka vastaa taajuutta n. 604 Hz .

Hopeasormus TID 32 vast.taajuus 816 Hz
Hopeakoru iso TID 31 vast.taajuus 800 Hz
Kolikko 5 p v. 1917 TID 33 vast.taajuus 830 Hz
Kolikko 50 p v. 1916 TID 26 vast.taajuus 760 Hz
Sopiva ääni hopealle on 21 joka vastaa n. 816 Hz ! Mikäli etsit hopeakolikoita, voisi arvo olla hieman pienempi, esim 19 tai 20 joka on hieman lähempänä arvoa 760 Hz?

Raudalle TID -5 sopiva ääni löytyy arvolla 4 , joka vastaa taajuutta 223 Hz

Kohde ID ( TID ) ei saa sekottaa Tone ID ( ToID ):n kanssa, eikä näitä äänen voiman arvoihin!

Sitten voidaan valita " Kenttä 1 " ja siihen 5 ääntä ? Yhtähyvin seuraavan voisi rakentaa Puisto- tai Rantatilaan?

Rakenna Tone Break (v/x) säädöt, kuten tuossa aiemmin kirjoitin , tai jaa aluetta oman tarpeen mukaan? Ja valitse kullekin alueelle paremmin kohdetta vastaava ääni!

T1 = -9 - (-3).... tone 4........ 223 Hz
T2 = -2 - 10..... tone 13....... 580 Hz
T3 = 11 - 18.... tone 15...... 604 Hz
T4 = 19 - 28... tone 21...... .816 Hz
T5 = 29 - 40... tone 24 ... 890 Hz oikeampi olisi arvo 22 mutta silloin äänien ero, jäisi liian pieneksi. Kaikki mitatut arvot taajuuksille ovat kuitenkin vain viitteellisiä mutta kyllä niistä jotain tolkkua irtoaa!

Äänien voimakkuus pitää vielä säätää, painottaen niitä kohteita, joita haet? Nyt on kysymys kohdeäänien voimakkuuksista. Mikäli etsit artefakteja (ihmisen tekemä), muista nostaa raudan äänen tasoa ja käytä All metal - tilaa. Etsinnässä nosta Threshold arvo 10:een ja herkkyys siihen arvoon jota haluat käyttää?

Taas tuli tekstiä....mahtaako jo alkaa riittämään?

Vastaa Viestiin