Terveisiä kultamailta

Kaikkea pohjakallion ja perämaiden väliltä
Jänkäkurppa
Viestit: 117
Liittynyt: 30 Elo 2017, 09:26
Paikkakunta: Kittilä

Terveisiä kultamailta

Viesti Kirjoittaja Jänkäkurppa » 23 Joulu 2018, 11:09

Joulutervehdys Kittilästä ja kultamailta

Lokakuinen toistakymmentä senttiä paksu lumikerros suli Lapista ja marraskuun alku oli lähes lumeton. Päätinkin lähteä Ullan kanssa ti 20.11. käymään kultamailla. Sää oli hieman pakkasella. Aurinko nousi taivaanrannan yläpuolelle kymmeneltä kun saavuimme Sodankylään mutta ei kerinnyt häikäistä silmiin kun jo käännyimme pohjoiseen.

Poikkesimme kahvilla Tankavaaran kultakylässä. Entisen parkkipaikan vierelle oli noussut vielä keskeneräinen majoitusrakennus ja viereen on tulossa toinen. Jatkomme eteenpäin. Kultakioskilla, Cafe Gufihtarilla, pysähdyimme hetkeksi ja luimme ilmoituksia. Ajoimme Sopukullan ja Bizebaze Palsin kautta, oli hiljaista. Oikeastihan Sopukultaa ei enää ole. Se oli aiemmin Humukulta, sitten Sopukulta,nyt Gollediggi. Jatkoimme Palsintullintien eli vanhan Palsintien kautta Nenosenpojalle.

Viivyimme Nenosenojalla tunnin verran. Paistoimme makkaraa kodassa ja kävimme tarkastamassa kaivumonttumme. Pohjat olivat sulia ja sieltä tihkuva vesi valui kivien väliin ja kivisalaojiin. Pohjasora olisi ollut kaivettavaa tai vaskausannoksen olisi saanut helposti vaskoolilla koukkaamalla. Jatkoimme matkaamme Ivalo-hotelliin, minne majoituimme yhdeksi yöksi.

Seuraavana päivänä aamupalan jälkeen hotellista lähdettyämme käväisimme kirpputorilla, missä tapasimme kultakioskin Tiinan. Hän pitää jonkinlaista sapattivuotta, menee ehkä johonkin tilapäistyöhön talveksi kunnes avaa taas kiskin ensi kesänä. Paluumatkalla kahvittelimme Kiveliön kalassa. Jossain vaiheessa kahden tienoilla aurinko paistoi ajaessa suoraan silmiin mutta sitten se painui piiloon taivaanrannan alapuolelle. Saavuimme Kittilään pimeässä puoli viisi.

Jälkeenpäin meidän olisi pitänyt varata hieman enemmän aikaa keskipäivällä ja vaskata hieman. Olisihan ollut hienoa saada jonkinlainen kultahippu vielä marraskuun lopullakin. Ehkä ensi vuonna varaudun ja laitan vaskoolin helposti esille otettavaksi ja että on sopiva, tyyni vaskauspaikka purossa.

A ja U, Kittilä

Korjattu: ... sitten Sopukulta ... (oli virheellisesti: ... sitten Humukulta ...)

Jänkäkurppa
Viestit: 117
Liittynyt: 30 Elo 2017, 09:26
Paikkakunta: Kittilä

Re: Terveisiä kultamailta

Viesti Kirjoittaja Jänkäkurppa » 31 Joulu 2018, 10:33

Tämäkin on terveisiä kultamailta.
Tuttu mies työn touhussa.
Mullis-video, noin 10 minuuttia.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005948782.html

Vastaa Viestiin