Kiinteistövero

Kaivoslaki, maastoliikennelaki - mitä kaikkea niitä onkaan
Jänkäkurppa
Viestit: 119
Liittynyt: 30 Elo 2017, 09:26
Paikkakunta: Kittilä

Kiinteistövero

Viesti Kirjoittaja Jänkäkurppa » 28 Loka 2022, 11:56

Luovuin kullanhuuhdonta-alueestani loppukesällä ja jatkossa siellä kaivaa Pekka V omien apulaistensa kanssa. Siirryin kullankaivajaeläkkeelle nyt kun vielä sain sen itse päättää eikä sitten kun muut sen päättävät. Siirtopaperit on tehty ja takuurahan saan kohta takaisin. Kartallakin on jo uusi haltija merkitty. Pasi Molkoselkä Tukesista ilmoitti että kiinteistöveron maksun siirtämiseksi pitää minun tehdä ilmoitus verovirastoon. Kullanhuuhdonta-alueen siirto ei siirrä kiinteistöverotusta. Se olikin monimutkaista ja hankalaa.

Kun lopultakin pääsin kirjautumaan verosivuille sieltä löytyi sätti missä robotti ei ymmärtänyt mitään. Lopulta ihminen tuli puhelimeen ja sanoi että hallinnan siirto ja verotus pitäisi ilmoittaa maanmittauslaitokselle, mistä se siirtyisi automaattisesti kiinteistöverotietoihin mutta ei ollut varma eikä osannut oikein neuvoa ja siirsi asian vanhemmalle neuvojalle. Tämän kanssa pitkään selvittelin kullanhuuhdonta-alueen hallinta- ja omistusasioita, takuita, siirtoja ja rakennuslupia. Sain ohjeen että jos täytän lomakkeen 3743 niin silloin verottajat voivat korjata verotustiedot mutta samaan hengenvetoon kertoi että eivät he kesken vuotta oikein kerkiä niitä muutoksia korjailla mutta kun ensi vuonna (v 2023) saan taas kiinteistöverolapun niin siinä yhteydessä voin korjata tiedot. Jos minä korjaan omat tietoni niin uuden haltijan pitäisi myös tehdä oma ilmoituksensa. Muistankohan mainita Pekalle. Veron osuus tältä vuodelta oli 1,78 euroa. Koska minulla ei ole muuta kiinteistöä ja maksu on alle 10 euroa niin sitä ei tarvitse maksaa.

Vanhempi neuvoja kertoi että on pitkään suunniteltu että alle 10 m2 rakennelma ei tarvitsisi rakennuslupaa eikä siitä tarvitsisi maksaa kiinteistöveroa. Kota ja sauna ovat nyt yhteensä 15 m2 mutta molemmat alle 10 m2. Voi olla että ensi vuonna muistan ilmoittaa että en hallinnoi kullanhuuhdonta-alueen kiinteistöjä (hieno nimitys resuiselle kodalle ja rähjäiselle vanerisaunalle) mutta ehkä en muista kuka omistaa sen nyt. Kyllä on tehty hankalaksi veron siirto.

Jos joillain on kiinteistöasioita tai asiaan liittyviä juttuja niin kirjoitelkaa. Keskustelupalsta on ollut pitkän aikaa hiljaisena. Jomsa sentään on pitänyt yllä tätä palstaa.

Mullis
Viestit: 29
Liittynyt: 07 Syys 2017, 10:04

Re: Kiinteistövero

Viesti Kirjoittaja Mullis » 01 Marras 2022, 06:37

Terve, Jänkäkurppa.

Mielenkiintoinen episodi. Hyvin olet asian kertonut viestissäsi.
Itselläni ei ole tällainen byrokratian kukkanen tullut aiemmin vastaan, ei omalla tontilla eikä liiton hallinnoimilla alueilla.

Tuli mieleen, että tästähän voitaisiin tehdä juttu seuraavaan, eli vuoden viimeiseen Prospäkkäriin.

Kiitos palstan aktiivisuuden ylläpitämisestä,
Mullis'

Vastaa Viestiin