Etusivu
Yhdistys
Uutiset ja tapahtumat
Myynnissä
Jäsenasiat
Kultakisat
Palaute
Jäsenvaltaukset
Lapin
Kullankaivajain
Liitto ry
Jäsenhakemus
Prospäkkäri
Jäsenvaltaukset
Osoitteenmuutos
Metsähallitus tiedottaa
Kunniajäsenet
Metsähallitus tiedottaa
Metsähallituksen tiedotteita:

(22.12.2009)
Metsähallitus on vuosia käyttänyt Lemmenjoen huoltoluvissa ns. kestoviitettä (eli maastoliikenneluvissa on lähes kaikilla ollut sama viitenumero). Nyt kuitenkin katsomme erinäisten vaiheiden jälkeen, että käytäntö on tullut tiensä päähän. Jatkossa huoltoluvat tullaan kirjoittamaan asiakaspalvelussa käytössä olevalla lupaohjelmalla. Näin ollen talviaikaisia huoltolupia myönnetään Ivalon ja Siidan asiakaspalvelusta ja kesäaikaisia huoltolupia vain Ivalon asiakaspalvelusta. Lupien myöntämisessä noudatetaan aluejohtaja Jyrki Tolosen antamaa ohjetta (Ohje Lemmenjoen kansallispuistossa sijaitsevien valtausten ja kaivospiirien huoltoon liittyvien maastoliikennelupien myöntämiseen 1.2.2009 alkaen). Pyydämme huomioimaan lupaohjeessa olevan ohjeistuksen tiettyjen lupien hakemisesta kirjallisena. Kirjallisten lupahakemusten käsittely vie jonkin aikaa, joten hakemus kannattaa lähettää hyvissä ajoin ennen suunniteltua huoltoajankohtaa.
Koneiden siirto- ja kuljetusluvat haetaan edelleen allekirjoittaneelta.

Kiintiöluvat:
Suurimmalle osalle konekaivajista on ns. kiintiökauden lupa jo kirjoitettu

Niiden konekaivajien, jotka eivät ole vielä kiintiölupaa hakeneet, kannattaa hakea se nyt talvella hyvissä ajoin ennen huoltotöiden aloittamista.
Yhteistyöterveisin
Irja Mikkonen
____________________________
Irja Mikkonen
Ylitarkastaja
Metsähallitus / Lapin luontopalvelut
PL 36
99801 IVALO
puh. 0205 64 7724
fax. 0205 64 7734
irja.mikkonen@metsa.fi

Maastoliikenneluvan vaativat maastourat ovat nyt merkittyinä oheisiin karttoihin:
 
Maastoliikennelupien kiintiöpäätös 1.1.2007-31.8.2009.
(Huom ! Kiintiökausi siis katkeaa ensi elokuun lopussa, huomioi tämä kesän lupia hakiessasi.)
Uusi päätös: Kaikille kiintiöluvan saaneille tulee automaattisesti loppusyksyn kattava lupa ilman erillistä hakemusta. Syksy ja talvi on sitten aikaa hakea seuraavan kauden luvat.

 
OHJE LEMMENJOEN KANSALLISPUISTOSSA SIJAITSEVIEN VALTAUSTEN JA KAIVOSPIIRIEN HUOLTOON LIITTYVIEN MAASTOLIIKENNELUPIEN MYÖNTÄMISEEN 1.2.2009 ALKAEN
Aluejohtaja Jyrki Tolonen

Luvanmyöntämisen periaatteina käytetään Lemmenjoen kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelman linjauksia. Ympäristöministeriö vahvisti suunnitelman 28.11.2008. Kirjaus Lemmenjoen kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelmasta luvusta 9.2 Maastoliikenne ja muu liikkuminen, toimenpiteet:
”Pyritään siihen, että valtausten ja kaivospiirien huolto tehdään pääosin talvella. Lupia myönnetään Metsähallituksen lupaohjeen mukaisesti. Talvihuolto tapahtuu perinteistä talvihuoltoreittiä pitkin: Njurkulahti – Heinäjärvi – Hanhijärvi – Gaskoaivi – valtaus/kaivospiiri tai Njurkulahti – Heinäjärvi – Paanneäytsi – Ravadasjärvi – Karakorvenkuru – valtaus/kaivospiiri. Talvihuoltoreitti pyritään merkitsemään talveksi epäselvien kohtien osalta.
Kesäaikana maastoliikennelupia valtausten ja kaivospiirien huoltoon myönnetään Metsähallituksen lupaohjeen mukaisesti. Lupia myönnetään pääasiassa konekaivajille ja vain erityisin perustein lapiokaivajille.”
Valtausten ja kaivospiirien huoltoa varten myönnetään maastoliikennelupia seuraavasti:
Maastoliikennelupien hinnoittelussa noudatetaan voimassa olevia Metsähallituksen yleisiä ohjeita (ruokakuntakohtaiset luvat ym.). Konekaivajien pidempiaikaiset talvi- ja kesäaikaiset luvat voidaan myöntää samalla kertaa, yhdellä lupamaksulla.

Talviaikainen maastoliikenne
Huoltoluvat Njurkulahdesta valtaukselle tai kaivospiirille perinteistä talvihuoltoreittiä pitkin: Njurkulahti – Heinäjärvi – Hanhijärvi – Gaskoaivi – valtaus/kaivospiiri tai Njurkulahti – Heinäjärvi – Paanneäytsi – Ravadasjärvi – Karakorvenkuru – valtaus/kaivospiiri.
- Konekaivajille voidaan myöntää lupia moottorikelkalla tapahtuvaan kaivospiirin huoltoon enintään Metsähallituksen kiintiöpäätöksen voimassaoloajan mittaisina (Metsähallituksen päätös maastoliikennelupia koskevista alueellisista kiintiöistä). Lupa on voimassa kausittain 15.11.-30.4. riittävän lumipeitteen vallitessa (väh. 20 cm). Konekaivajien pitkäaikaiselle työvoimalle voidaan myöntää vastaavia lupia (kirjallinen, perusteltu hakemus). Muutoin apureille myönnetään lupia kuten lapiokaivajille. Luvat ovat ruokakuntakohtaisia.
- Lapiokaivajille voidaan myöntää korkeintaan 20 vrk:n lupia moottorikelkalla tapahtuvaan huoltoon kausittain 30.4. saakka, riittävän lumipeitteen vallitessa. Luvan voi halutessaan jakaa useampaan jaksoon. Luvan saa tarvittaessa 2 kertaa kaudessa. Ammattimaisille lapiokaivajille voidaan myöntää talviaikaisia lupia kuten konekaivajille (kirjallinen, toiminnan luonteen kuvaava hakemus vrt. ammattimaisuutta kuvaavat kriteerit*). Luvat ovat ruokakuntakohtaisia.
 
Kesäaikainen maastoliikenne
Huoltoluvat olemassa olevaa tiettyä uraa / tiettyjä uria (karttaliite aina luvan liitteenä) pitkin Kultahaminasta kaivospiirille (ja valtaukselle)
- Konekaivajille voidaan myöntää maastoliikennelupia kaivospiirin välttämättömään huoltoon enintään Metsähallituksen  kiintiöpäätöksen voimassaoloajan mittaisina (Metsähallituksen päätös maastoliikennelupia koskevista alueellisista kiintiöistä). Lupa on voimassa kausittain 20.5.-30.10. Konekaivajien pitkäaikaiselle työvoimalle voidaan myöntää vastaavia lupia (kirjallinen, perusteltu hakemus). Muutoin apureille myönnetään lupia kuten lapiokaivajille.
- Lapiokaivajille voidaan myöntää kertaluonteisia tapauskohtaisia lupia välttämättömään huoltoon, jos on erityisen paljon kuljetettavaa tavaraa. Tällaisia lupia voidaan myöntää korkeintaan 2 kertaa kesäkauden aikana (yhdellä luvalla tarkoitetaan edestakaista matkaa). Ammattimaisille lapiokaivajille lupa voidaan myöntää korkeintaan 4 kertaa kesäkauden aikana (kirjallinen, toiminnan luonteen kuvaava hakemus vrt. ammattimaisuutta kuvaavat kriteerit*).

Koneiden siirto- ja kuljetusluvat
Koneiden siirto- ja kuljetuslupia myönnetään vain lumipeitteen ajalle. Lupaa haetaan aina kirjallisena. Koneen siirtoluvalla myönnetään tarvittaessa luvat myös avustaville moottorikelkoille.

* Ammattimaisille lapiokaivajille voidaan myöntää talviaikaisia lupia kuten konekaivajille ja kesäajan maastoliikennelupia korkeintaan 4 kertaa kesäkauden aikana. Ammattimaisuuden määrittelemisessä käytetään apuna alla olevia kriteerejä (kaikkien kriteerien ei tarvitse täyttyä). Kriteerit perustuvat Lapin kullankaivajain liitto ry:n esitykseen.
1. Vähintään kolmen vuoden henkilökohtainen kultahistoria
Henkilökohtaisen kultahistoriansa voi osoittaa esim. valtauksen omistamisella ja esiintymisellä
kaivutilastoissa.
2. Kaivumäärä on vähintään 40 m3/v
3. Vuosittainen kaivuaika on vähintään 50 vrk
4. Ammattimaisuus verottajan silmissä
Ammatinharjoittajan veroilmoituksessa ilmoitetaan kullan myyntituloja vähintään 800€ vuodessa lapiokaivajalla. Samoin perusteena voi olla kultayhtiön kokonaan tai merkittävältä osalta omistaminen. Yhtiön päätoimialan tulee olla kullankaivu ja sillä on oltava kullanmyyntituloja em. määrä.
5. Toimintaa varten tehdyt taloudelliset investoinnit: 10 000 euroa lapiokaivajalla
 
 

 



Maastoliikenneluvan vaativat maastourat ovat nyt merkittyinä oheisiin karttoihin:

EtusivuYhdistysUutiset ja tapahtumatMyynnissäJäsenasiatKultakisatPalauteJäsenvaltaukset