Liitto ei järjestä pikkujouluja

Lapin Kullankaivajain Liiton hallitus päätti, että liitto ei tänä vuonna järjestä virallisia pikkujouluja.

Toimintasuunnitelman 2020 mukaisesti kullankaivajien pikkujoulut oheisohjelmineen oli tarkoitus järjestää vuorostaan jossakin Etelä-Suomen alueella.

Koska koronahuolettomamman kaivukauden jälkeen viruksen ilmaantuvuus on taas lähtenyt kasvuun koko Suomessa ja tätä suitsiakseen maan hallitus on mahdollistanut alueellisten rajoitusten tekemisen mm. tilaisuuksien järjestämiseen, päätti liiton hallitus olla edes alkamatta pikkujoulujen valmistelemiseen.

Saattaa muuten ollakin ensimmäinen kerta sitten vuoden 1967, kun liiton pikkujouluja ei vietetä.

2.11.2020|