Sivu 1/2

Kalustohankintaa

Lähetetty: 10 Helmi 2018, 21:00
Kirjoittaja KultaHaave17
Enää muutama kuukausi ja sitten kultamaat vapautuvat lumipeitteestä ja kaivuukesä 2018 pääsee kunnolla vauhtiin. Itselläni ensimmäinen kokemus kultamaihin tapahtui viime elokuussa Palsilla ja oli sen verran mahtava kokemus, että täällä suunnitellaan jo kovaa kyytiä uutta reissua lappiin. Viime kesänä varusteenani oli ainoastaan vaskooli ja metallinpaljastin ja nyt olisi tarkoitus hankkia ensikesän reissulle oma ränni ja pumppu, mutta millainen ? Olen ajatellut, että noin 150-200 cm pitkä, jaloilla ja pesulaatikolla varustettuna olisi hyvä, mutta sopivia ei oikein ole tarjolla.

Olen tutkinut netin tarjontaa valmiista ränneistä ja kiven takana tuntuvat olevan. Hipputeoksella on muutama malli, mutta mistään muualta kotimaasta en ole niitä löytänyt. Jenkeissä olisi tarjontaa vaikka pilvin pimein, mutta siinä muodostuu ongelmaksi, kielitaito, tullit ja rahdit, joten olisi huomattavasti yksinkertaisempaa ostaa pelit ja vehkeet Suomesta. Minun kielitaidolla ebaysta tilattuna voi tulla vaikka panssarivaunu, vaikka ränniä yritin :D Voisihan rännit tehdä tietysti itse puusta, mutta alumiini ränni olisi taas kevyempi ja kätevämpi kuljettaa ja taas metallityöt jätän suosiolla jollekkin muulle. Mistä olette ränninne ostaneet, vai oletteko tehneet tai teettäneet ne itse ?

Hipputeoksella olisi valikoimissa Keenen pitkä ränni pesulaatikolla varustettuna, mutta 1990€ hinta on vähän turhan tyyris ja varsinkin siihen nähden, että en ehdi kultaa kaivella kuin viikosta kahteen kesässä, joten ei viitsisi kovin paljon investoida. Hipputeokselle oli tulossa mallistoon Myös Keenen A52, joka on tarkoitettu vapaavirtausränniksi, mutta sitä voi käyttää myös pumpulla varustettuna, kunhan tekee ensin pesulaatikon. Onko teillä kokemuksia vapaavirtausränneistä, tekeekö niillä mitään ja saako niitä ylipäätään edes käyttää liiton jäsenvaltauksilla, koska maa-aines huuhtoutuu suoraan puroon, eikä saostusaltaaseen. Hyviä ideoita otetaan vastaan ja varusteita myyvien nettiosoitteita ja mieluummin EU:n alueelta, niin ei tarvitse tulleista murehtia.

Re: Kalustohankintaa

Lähetetty: 11 Helmi 2018, 16:55
Kirjoittaja HannuF
Vesi/formuvanerista ruuvaa itsekin halvalla.

Re: Kalustohankintaa

Lähetetty: 19 Helmi 2018, 12:15
Kirjoittaja Mercury
Tuolla ostaa / myy palstalla on muutamia esimerkkejä mitä löytyy.

Re: Kalustohankintaa

Lähetetty: 03 Huhti 2018, 13:41
Kirjoittaja KultaHaave17
Kesä lähestyy ja Hipputeokselta tuli tilattua Keenen MiniMax ränni koodinimeltään GKMMPSCK. Ränniä on käyty jo testaamassa kaverin autotallissa ja iloisesti solisi vesi rihloissa, vaikka käytössä oli pelkästään mukana tullut akkukäyttöinen pumppu. Uskoisin kuitenkin, että jos lähden Palsille kaivamaan, niin tuo akkukäyttöinen pumppu jää auttamattomasti heiveröiseksi ja joudun hommaamaan siihen polttomoottorilla toimivan, joka jaksaa puskea vettä purosta joen penkalle asti, mutta millaisen ??? Pumppukirjo on valtavaa ja hintatasoa löytyy 150 - 1500 euroon asti. Mitään onnetonta ei köyhän kannata ostaa, mutta hieman sylettää laittaa 650 euroa Hondaakin, varsinkin kun kultamailla kerkeää makismissaan olemaan pari viikkoa vuodessa, joten ehkä jotain siitä välistä. Hondalla olisi kyllä pieni malli tarjouksessa WX10 395 euroa, mutta siinä oli veden minuuttituotto 130 litraa, joten taitaa vaatia pykälää tehokkaamman, jotta ränni toimii kunnolla. Taloon.comissa oli tarjouksessa vesipumppu WP2-60 Briggs & Stratton ja 450 euron laitetta myytiin 299€ tarjoushintaan. Tuossa pumpussa oli veden tuotto 600 litraa/min ja materiaali oli valurautaa ja 50 mm syöttö ja poistoputkella varustettuna, joten ehkä juuri tuo voisi olla sopiva kompromissi, joka välttäis. Pumpun jälkeen täytyy sitten löytää sopivat letkut ja kiva olisi kuulla, että millaisia teillä on käytössä ja mistä olette ne hankkineet. Itse kävin Bauhausissa katselemassa, mutta 8€/metri oli pikkuisen turhan arvokasta, kun metrejäkin joutuisi ottamaan 50-100m. Kokeneiden vinkkejä pumpuista ja letkuista/liittimistä otetaan mielellään vastaan, niin ei tulisi ostettua sutta.

Re: Kalustohankintaa

Lähetetty: 03 Huhti 2018, 15:00
Kirjoittaja matson1
No sehän on helppo neuvo antaa, osta se honda 650e niin pelaa varmasti ja et kadu ostosta. Aikoinaan iteki kokeilin 3 halpispumppua, hermot oli mennä. Nyt ollu honda ja oikein tyytyväinen olen ollut.

Re: Kalustohankintaa

Lähetetty: 03 Huhti 2018, 15:40
Kirjoittaja KultaHaave17
Kyllähän Honda on Honda ja on totta sekin, että koskaan ei ole tarvinnut harmitella sitä, että on ostanut liian hyvän. Luin just arvostelun tuosta minun mainitsemasta WP2-60, niin heti oli kaverilla muoviset liittimet paukkuneet rikki, joten taidanpa keskittyä Hondaan, hinnasta huolimatta.

Re: Kalustohankintaa

Lähetetty: 03 Huhti 2018, 16:02
Kirjoittaja Jänkäkurppa
Vanhalla keskustelupalstalla:
Wanhat keskustelut / Tekniikka & koneet / minkälainen pumppu
on pumpuista 11 sivun verran tarinaa ajanjaksolla 11.4.2011 - 7.5.2017.

http://lkl.foorumi.eu/viewtopic.php?f=6&t=32

Re: Kalustohankintaa

Lähetetty: 03 Huhti 2018, 22:44
Kirjoittaja Kivenkääntäjä
Hei hei hei.... nyt aletaan ampumaan haulikolla kärpäsiä!

Tuo kyseinen rännisysteemi on sen verran köykäinen, että nuo pienet pumput riittävät tuolle! 2" pumppu tyhjäkäynnilläkin pitää kuristaa melkolailla ettei laitteen kanssa huku. Tosin ei se pumppu mene rikki, vaikka veden tuloa palloventtiilillä kuristaakin, mutta sellainen pitää hommata väliin (mielummin rännin päähän).

Mutta jos haluat kuitenkin kohtuu hintaisen 2" pumpun niin IKH Ratot vaikuttavat hyviltä hinta/laatusuhteeltaan. Ovat valovuoden esim omaa Pantherin paskaa parempia jo ilman, että on tarvinnut konetta muuta kuin katsoa. Näissä on metalliliittimet valmiina ;)

Letkuista paloletkua, vanhaa käytettyä paloasemalta. Löytyy yleensä 3", 2" ja 1,5", näistä eka ja vika on yleisempiä koska 3" riittää moneen runkolinjaan joihin lyödään 1,5" työletkut kiinni. 2" on heille välimalli mutta löytyy jonkun verran. Jos et letkua edulliseen muualta saa, niin laita viestiä, katson jos omista liikenisi. Tuli ostettua 1km laitokselta ja toinen tyhjennyskierros vielä pitää käydä hakee, ehkä siitä 100m voi tarvitsevalle lohkasta :lol:

Re: Kalustohankintaa

Lähetetty: 04 Huhti 2018, 11:01
Kirjoittaja matson1
Hyvä huomio kivenkääntäjältä tuo rännin koko, itse en ränniä aatellu vaan pumppua. Tuolle minimax rännille ois varmaan hyvä se pienempi hondanpumppu jossa tuotto 130l/min.

Re: Kalustohankintaa

Lähetetty: 07 Huhti 2018, 17:50
Kirjoittaja KultaHaave17
Kiitos Kivenkääntäjälle vinkistä, en ole itse hoksannu tuota paloletku mahdollisuutta ollenkaan ja otinpa yhteyttä kaveriin, joka on VPK:n toiminnassa mukana ja hän sai hommattua 120 metriä 1,5" ja 2" tuumaista käytöstä poistettua paloletkua, eikä maksanut kuin muutaman kympin ja liittimetkin olivat mukana. Pumppu on vielä etsinnässä ja Kuopion Yamaha centerissä oli Yamahan YP20G pumppu poistomyynnissä ja ovh tuolla pumpulla on 690€ ja jostain syystä möivät uuden pumpun 395€ hintaan. Olin juuri töissä, enkä ehtinyt tarjoukseen tarttua ja sitten kun oli aikaa selvitellä, oli pumput jo myyty. Tutkiskelin Yamahan sivuilta kyseistä pumppua ja ihan asialliselta peliltä vaikuttaa, mutta ei sitä juuri missään myydä, tiedä sitten miksi. Tuota 690€ ei pumpusta kyllä kannata maksaa, kun sillä rahalla saa jo Hondan, joka on todistetusti hyvä. Kävin tänään IKH:lla katsomassa olisiko tuota Kivenkääntäjän mainitsemaa Rato pumppua ollut hyllyssä, niin olisi saanut hypistellä laatua, mutta varastossa sitä ei ollut, tosin sanoivat, että tulee hetkessä kun tilataan. Täytyy vielä funtsia, kesään on vielä aikaa ja kiitos hyvistä neuvoista.